No niin, viikko meni taas ihan hyvin kunnes mies taas (ja aina suurinpiirteinn samasta syystä) suuttui minuun torstaina. Syy on minun lapseni jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen tai huonosti tehty asia. Nyt oli tehnyt huonosti tehtävänsä. Joka kerta mies suuttuu minulle siitä. Jos minä tekisin saman kun jokin hänen lastensa toiminta ei minua satu miellyttämään, saisin olla kokoajan suuttunut. Hänen tapansa ilmaista suuttumusta on myös ärsyttävä. Ei puhu, jos puhuu niinn lakonisesti ja välttelee samaan huoneeseen joutumista. Talo on suuri, että niin voi hyvin tehdä.
Ilme on nuiva ja puhuu niin hiljaa etten edes kuule kaikkea. He kaikki tekevät niin kun suuttuvat ja välillä muulloinkin. Meillä on puhuttu kuitenkin ääneen. Torstai-ilta ja pe aamu ja päivä meni mököttäessä, ei tekstiviestiäkään, vaikka yleensä vaihdamme niitä useita päivän mittaan. pe iltana piti lähteä  sukuloimaan minun sukulaisten luo, mutta se peruuntui muistakin syistä kuin tästä miehen suuttumisesta. En käsitä miksi hän viihoittele minulle kun yhtä hyvin voisi puhua lapseni kanssa siitä ja selvittää siten sen suoraan.

Ei meillä muusta riidellä oikeastaan kuin lasten oikeuksista ja velvollisuuksista ja siitä, miten joskus joku on epäreilua toisia kohtaan. Minun lapseni on yksin, näillä on toisensa. He pyytävät toisiaan paikkaamaan mokansa, minun lapseni voi pyytää vain minua ja se ei miehelle sovi, minulle sopii ja minä sen päätän mitä teen lapseni puolseta, niin päättää hänkin omistaan. Tietenkin autan lastani kun hän apua tarvitsee, mutta se on kuulemma epäreilua. Autaahan hänkin omiaan ja minä autan usein hänenkin lapsiaan. Yritin alkuunn puhua meidän lapsista, mutta ei se onnistunut, ne kun eivät ole yhteisiä. minun lapsellani on isä toisaalla ja heillä äiti ihan vieressä. Toivoisin usein että se äiti pitäisi lapsiansa siellä useammin.
Minua suututtaa se, että minun lapseni on usein aivan mikroskoopin alla, tekee samoja asioita kuin hänenkin lapsensa, mutta minun lapseni on taas sitä ja tätä .... Epäoikeudenmukaisuudesta mies puhuu omia lapsiaan kohtaan, paskat, totuus on että minun lapseni täällä eniten kokee epäoikeudenmukaisuutta hänen taholtaan. Ja hänen lastenbsa taholta. Lapseni on erilainen, elää omaa elämäänsä täysillä ja on avoin ja kyllä äkkipiksainenkin, hänen lapsensa nyhjäävät huoneissaan tai television äärellä. Ei lapseni ole sen pahempi vaikkei istukaan aina kotona ruoka-aikana.

Sain kuullla kunniani kun kysyin kerran ihmeissäni, eikö hänen 18 v lapsensa olekaan lähdössä pois, niinkuin oli minulle kertonut. Se kuulemma loukkasi lasta ja selvästi haluan hänet pois kotoa. Se on totta, mutta loukkaus? Kysyin vain reilusti kun isänsä ei saa suutaan auki. Ei ollutkaan lähdössä vielä pariin vuoteen, kun elämä on niin kallista. Ei hänelä sitten varmaankaan ole täällä niin paha olla kuin olen saanut välillä ymmärtää. Mies kyllä kysyy minun lapseltani hänen lähtöaikeistaan, eikä lapseni loukkaannu, pikemminkin  kertoo iloisesti missä mennään sen suunnitelman kanssa. Lapseni ei erityisemmin pidä tästä miehestä. en ihmettele, mutta kyllä he tulevat toimeen.